Tässä olen jo jonkin aikaa mitettinyt että pitäisi tehdä uusi liinkuntasuunitelma sillä työt päättyivät viikko sitten ja nyt olisi aikaa. Vesijuoksun ajattelin aloittaa ja siihen sitten lisätä myös kuntosalilla käynnin. Sauvakävely vielä lisäksi niin eiköhän painokin ala taasen mennä alaspäin sillä tässä on ollut sellaista tasapainoilua jo jonkin aikaa vaikka ihan hyvähän se vain on välillä kroppa saa huilata kunnolla.

Olen saanut kaiken sen pois jonka viimetalvella lihoin takaisin elikä paino nousi 14.5 kg ja nyt on lähtenyt 16 kg joten saan olla tyytyväinen sillä en ole harrastanut ylimääräistä liikuntaa laisinkaan mutta nyt siihen tulee muutos sillä pudotettavaa on vielä ainakin 17 kg verran. Pinein askelin kuitenkin etenen sillä paino on nyt 82,1 kg ja seuraava tavoite on 80 kg ja siitä sitten 75 kg ...

Vaatevarastokin taitaa kohta mennä uusiksi sillä kovin montaa sopivaa vaatetta ei kaapista löydy sillä ovat liian isoja tai sitten ei ihan vielä muutamia voi käyttää. Muutama kilo vielä pois niin sitten menen katselemaan jotakin sopivampaa.

Kyllä tämä tästä taasen alkaa sujua kunhan en anna periksi mielihaluille ja muille houkutuksille..

Nyt liikuntapäiväkirjaa tekemään :)