tiistai, 8. syyskuu 2015

Suunitelmat uusiksi...

Tässä olen jo jonkin aikaa mitettinyt että pitäisi tehdä uusi liinkuntasuunitelma sillä työt päättyivät viikko sitten ja nyt olisi aikaa. Vesijuoksun ajattelin aloittaa ja siihen sitten lisätä myös kuntosalilla käynnin. Sauvakävely vielä lisäksi niin eiköhän painokin ala taasen mennä alaspäin sillä tässä on ollut sellaista tasapainoilua jo jonkin aikaa vaikka ihan hyvähän se vain on välillä kroppa saa huilata kunnolla.

Olen saanut kaiken sen pois jonka viimetalvella lihoin takaisin elikä paino nousi 14.5 kg ja nyt on lähtenyt 16 kg joten saan olla tyytyväinen sillä en ole harrastanut ylimääräistä liikuntaa laisinkaan mutta nyt siihen tulee muutos sillä pudotettavaa on vielä ainakin 17 kg verran. Pinein askelin kuitenkin etenen sillä paino on nyt 82,1 kg ja seuraava tavoite on 80 kg ja siitä sitten 75 kg ...

Vaatevarastokin taitaa kohta mennä uusiksi sillä kovin montaa sopivaa vaatetta ei kaapista löydy sillä ovat liian isoja tai sitten ei ihan vielä muutamia voi käyttää. Muutama kilo vielä pois niin sitten menen katselemaan jotakin sopivampaa.

Kyllä tämä tästä taasen alkaa sujua kunhan en anna periksi mielihaluille ja muille houkutuksille..

Nyt liikuntapäiväkirjaa tekemään :)

 

perjantai, 17. heinäkuu 2015

Päivän mietteitä...

Tänään aika rankka päivä töissä ja siksi olenkin ollut aika väsynyt. Piti lähteä sauvakävelemään mutta jätinpä sitten menemättä. Ruokavalio on ollut tiukka mutta ilmeisesti kroppa alkaa jo vastustaa sillä paino ei oikein ole laskenut siten kun olen odottanut.

Tällä hetkellä pudotusta on noin 14 kg verran ja aikaa on mennyt noin 5 kk joten täytynee olla tyytyväinen sillä viikkopudotus on ollut oikeastaan ihan sopiva. Liikuntaa pitäisi lisätä sillä siten paino alkaisi taas putoamaan kunnolla.

Mittoja olen myös ottanut kropastani ja siellä on kyllä muutoksia tapahtunut aika roimasti ja se onkin ollut tässä mukava asia. Vaatteet alkavat olla kaapissa toiset sopivia ja toiset taasen liiankin suuria mutta vielä en mene ostamaan uusia  vasta kun olen päässyt tavoitteeseen tai ainakin lähelle sitä.

Tämän illan höpinät tässä ja lisää sitten kun on jotakin kerrottavaa..

tiistai, 16. kesäkuu 2015

Pienin askelin kohti tavoitetta

Matka jatkuu vaikka tässä on ollut kaikenlaista takapakkia. Paino jojoillut mutta nyt olen päässyt siihen pisteeseen ettei näin enää tule käymään olkoonkin vaikka mitä vastuksia. 23.02.2015 aloitin uudella ohjelmalla ja nyt on syntynyt tulosta sillä 12 kg on lähtenyt mutta vielä on kuitenkin noin kolmisen kiloa siihen missä 2014 kesällä olin joten kyllä tämä tästä pikkuhiljaa etenee.

Tiedän kuinka käy jos ei noudata ohjelmaa joten siitä ei voi poiketa kuin tiettyinä päivinä ja vain yhden aterian aikana ja sen jälkeen on palattava takaisin ruokarytmiin ja unohtaa kaikki muu. Tosin ei minulla ole tullut minkäänlaisia mielitekojakaan joten siksi kaiketi tämä on edes vähän helpompaa jos niin voisi sanoa tiukasta ruokavaliosta. Tietenkin jos lipsuu niin silloin täytyy heti palata ruotuun ja jättää kaikki turha pois.

Aluksi sitä mietii että kaiken punnitseminen on hankalaa mutta kyllä siihen tottuu. Aikaahan se vie ja täytyy tehdä annoksia valmiiksi mutta sittenhän niitä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Ainoastaan on vierailut jolloin täytyy ottaa mukaan jotakin ettei mene ihan överiksi  mutta siitäkin on selviydytty ihan kunnialla ja hyvä niin.

Vielä on matkaa ainakin 20 kg verran. Lähtöpaino oli helmikuun lopussa 98 kg ja nyt sen on 86 kg joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti tavoitetta :)

keskiviikko, 8. lokakuu 2014

Uusin askelin eteenpäin

Aikaa on kulunut mutta elämäntapamuutokseni yhä jatkuu takapakista huolimatta. Yritin tasapainoilla mutta onnistumatta siinä joten paino nousi kun en ollut tarkka ruokavaliostani eikä liikuntaa ollut paljon mitään joten mitä tästä opin muuta kuin sen ettei entiseen ole palaamista.

Aloitin 15.9.14 kaiken niin sanotusti alusta ja lähtöpainoni oli 97.9 kg ja tällä hetkellä se on 95,9 kg.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kunhan vain pääsen taasen tolpilleni flunssan takia sillä voimat ovat hiukan poissa ja ei ole hyvä liikkua kipeänä. Verenpaine on myös kohollaan joten sitäkin täytyy seurata ennen kun aloitan liikunnan uudelleen  toden teolla.

perjantai, 15. marraskuu 2013

Pikkuhiljaa eteenpäin

Edellinen punnitus: 25.10. 13  - 30,2 kg . Nyt paino on 83.2 kg

Vähäisen liikunnan takia ei paino ole pudonnut mutta pääasia ettei ole noussut. Onhan tämä tasapainoilu ihan hyvä ollut jotta tietää vähän mitä voi syödä ja mitä ei.

Tässä muutama kuva joten pikkasen on muutosta tapahtunut alkupainoon nähden :)

  1.1.2013 114,8 kg              30.5.2013  - 20,7 kg        14.11.2013 - 30.5 kg

    076-1-normal.jpg        30.5.2013%20%284%29-1-normal.jpg             1-2013-11-15-227_1-normal.jpg